30.9.2020

Hämeen linnan rakennushistoriasta

Hämeen linnan sivu kertoo "Puolustusta varten rakennettu leirikastelli oli mahdollisesti jo alusta saakka ajateltu myöhemmin täydennettäväksi. Karu leirielämä päättyikin, kun 1200-luvun loppuvuosikymmenillä vanhan kastellin sisäosat uusittiin rakentamalla ulkomuureja seuraileva huonesarja." Onko tässä luettavissa että paikalla olisi ollut jo tämä Eerikin kronikassa mainittu linna jo väitetyn ristiretken aikaan n.1250? Suomenkielinen wikipedia linnasta sanoo että se on rakennettu "kuitenkin 1200-luvun lopulla."

Yleisötyön koordinaattori Joni Karjalainen, Hämeen linna & Vankila vastaa:

Linnan perustamiskäsky on tosiaan annettu Eerikin kronikan mukaan toisen ristiretken aikaan 1250-luvulla, mutta täyttä varmuutta itse linnan ensimmäisten rakenteiden rakentamisesta ei ole. Verkkosivujen teksti viittaa siihen, että Hämeen linna olisi ensimmäisessä vaiheessa rakennettu harmaakivisenä leirikastellina 1250-luvun jälkeen. 1200-luvun lopulla leirikastelliin on Knut Draken aiempien tulkintojen mukaan tehty uusia huonejakoja, jotka vastaavat enemmän nykyisen linnan pohjapiirustuksia. Drake kuitenkin muutti ajoituksiaan hieman myöhemmiksi 2000-luvun alussa. Tuolloin hän ehdotti, että leirikastelli olisi 1200-luvun lopulla ollut puurakenteinen ja kivirakenteita olisi alettu tehdä 1300-luvulla. Linna mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 1308 ja se mainitaan Turun linnan ja Viipurin linnan yhteydessä. Tästä on mahdollista päätellä, että linnan paikka olisi kuitenkin jo vakiintunut 1300-luvun alkuun mennessä.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia