19.9.2016

Muistipelikortit

Kuva muutamasta lasten pelikortista. Kaiken kaikkiaan kortteja on kaksinkertainen määrä kuin on suomen kielen aakkosia.

Löysin vanhoista tavaroistani vanhat lasten pelikortit. Ohessa kuva muutamasta kortista. Mikä tarina näihin kortteihin mahtaa liittyä, kuvitukseen ja runoihin ja mikä instanssi niitä aikanaan on julkaissut ja kaupannut?

Risto Hakomäki vastaa:

Muistipelin on piirtänyt varmaankin Arnold Tilgmann omistamalleen Oy Paletti Ab:lle 1940-50-luvulla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arnold_Tilgmann

Arnold Tilgmann syntyi Sveitsissä vuonna 1902, ja jo nuorella iällä hän kiinnostui mm. postikorttien piirtämisestä. Talvisodan jälkeen hän perusti taidekustantamo Oy Paletti Ab:n, joka julkaisi ja kustansi monenlaisia tuotteita; lastenkirjoja, noppapelejä, värityskirjoja ja erityisesti Tilgmannin piirtämiä postikortteja. Hän oli tuotteliaimmillaan 1940-50-luvulla ja piirsi mm. yli 1500 postikorttia. Tilgmann teki myös lastenkuvakirjoja sekä kuvitti erilaisia pelejä, lasten pelikortteja, kausiaiheisia (mm.joulu) pöytäliinoja sekä seinätauluja yms. Lehtipaino Oy painatti kaikki Paletin tuotteet alkuaikoina. Tilgmann itse oli molempien pääomistaja. Oy Paletti Ab:n kortit, pelit ja pelikortit ovat sittemmin siirtyneet useamman yhtiön läpi ja tällä hetkellä Paletin pelit ovat Martinex –nimisen yhtiön hallussa. Samankaltaista muistipeliä myydään vieläkin modernisoituna.

http://www.keravanmuovijalelu.fi/verkkokauppa/index.tmpl?sivu_id=1117;id=11993;ryhma_id=295;left=true;wslevel=1;shopnavi=295

Kommentit (1)

Kari kommentoi:

Näyttäisi olevan Kuvataiteen Aapispeli, jonka ensimmäiset versiot on julkaistu 1930-luvun puolivälissä. Kuvassakin olevat pienten kirjainten kortit Kuvataide julkaisi kirjana Pikku-Aapinen 1948. Kuvien tekijästä ei ole annettu tietoja.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia