Hei,

järvistä tai soista löytyviä puunrunkoja tai rungonkappaleita kutsutaan muinais- eli subfossiilipuiksi. Hyvissä olosuhteissa tällaiset subfossiilit, etenkin männyt, ovat voineet säilyä puuainekseltaan hyvinkin lujana jopa tuhansia vuosia vesistön pohjamudissa tai suon turpeessa maatessaan. Männyn kemialliset ominaisuudet, mm. pihkan ja "tervaisuuden" vuoksi, edesauttavat säilymistä paremmin kuin useimmilla muilla suomalaisilla puulajeilla. Parhaiten puut säilyvät subfossiileina kylmissä ja vähähappisissa järvissä sekä soissa.

Nyrkkisääntöä tällaisten vanhojen puiden iän tai sen, kuinka kauan puu on mudassa maannut, määrittämiseen ”silmällä” ei oikein ole, mutta jotain voi tietenkin päätellä siitä, jos saman järven tai lammen pohjamudista, sedimenteistä päällekkäin löytyy useampia subfossiileita. Puut hautautuvat pohjaliejuun kerroksittain, kaatumisaikojensa mukaisesti. Tällöin luonnollisesti pystyy päättelemään ainakin sen, että alempana olevat ovat iältään vanhempia. Ainakin puun lahoamisen asteesta lienee vaikea tehdä suoria päätelmiä, sillä kuten edellä mainitsin, jopa tuhansia vuosia vanhat rungot voivat yhä olla lujia.

Varmempi tapa subfossiilipuiden iän määrittämiseen on dendrokronologia eli vuosilustotutkimus. Sitä varten järvi- tai suopuusta täytyy ottaa kiekko tai muunlainen näyte, jossa näkyisi mahdollisimman paljon vuosirenkaita, myös uloimmat eli kuorenalaiset lustot mukana. Näyte hiotaan, minkä jälkeen vuosirenkaiden leveydet mitataan tarkasti lustomikroskoopilla ja työtä varten kehitetyillä tietokoneohjelmilla. Mittausdataa voidaan sitten tilastotieteen menetelmiä hyödyntäen, dendrokronologista ristiinajoitusta varten kehitettyjä ohjelmistoja käyttäen verrata tutkijoiden aiemmin rakentamiin pitkiin vuosilustosarjoihin. Tietokone löytää subfossiilipuun näytesarjasta vastaavuudet (eli ko. puun koko kasvuajalta tuon pitkän vertailusarjan kanssa korreloivat vuosilustojen leveydet – jos puunäyte on ollut riittävän hyvä ja mittaus onnistunut) ja näin saadaan selville, minä vuosina puu on kasvanut. Veden alle puu on rojahtanut tietysti sinä vuonna, jolle sen viimeinen kasvuvuosi eli uloin vuosilusto ajoittuu. Tällaista tutkimusta Suomessa tehdään ainakin Luonnonvarakeskuksen (Luke) Rovaniemen yksikössä.

Tällä menetelmällä määritetään yhtä lailla metsästä kaadettujen tai kairattujen puiden, rakennushirsien ja subfossiilipuiden ikiä. Suomessa pisin lustokalenteri eli kronologia on pystytty rakentamaan tällä ristiinajoitusmenetelmällä Lapin metsänrajamännystä (yli 7600-vuotinen), käyttäen aineistona juuri edellä mainittuja näytetyyppejä: metsässä yhä kasvavat puut, rakennuspuut, subfossiilit.

Lähde: Mielinen, Kari & Nöjd, Pekka & Pesonen, Erkki & Timonen Mauri 1998. Puun muisti. Kasvun vaihtelu päivästä vuosituhanteen. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 703. Metla, Vantaan tutkimuskeskus.