Postimerkkien säilyttämisessä onkin haasteita, koska mukana on monta tekijää vaikuttamassa lopputulokseen. Paperin säilymiseen vaikuttavat paperin alkuperäinen laatu, käytetty liimoite ja väriaineet, säilytysmateriaalit ja muut ympäristöolosuhteet. Sota-aika luonnollisesti vaikeutti postimerkkien valmistusta, jossa yleensä käytettiin hyvälaatuisia materiaaleja.

Postimerkit painettiin perinteisesti lumppupaperille, jonka säilyvyys on hyvä. 1940-luvun alussa alkoi olla materiaaleista pulaa, ja lumppuun alettiin sekoittaa selluloosaa. Lopulta postimerkit painettiin pelkälle sellupaperille, joka säilyy huonoiten eli on alttiimpi happamoitumaan. Siihen on syynä puun sidosaine ligniini, joka pyritään poistamaan sellun valkaisuprosessissa keittämällä. Paperien ligniinipitoisuus vaihtelee ja vaikuttaa suoraan paperin säilymiseen. Jos postimerkki on kosketuksessa happaman paperin kanssa, hapettumisprosessi siirtyy myös postimerkin paperiin, mikä näkyy paperin värin kellertymisenä tai jopa ruskettumisena.

Liimoitteen kohdalla jouduttiin sodan vuoksi samaan tilanteeseen eli aiemmin käytetyn vaalean ja korkealaatuisen arabikumin sijaan oli saatavuusongelmien vuoksi pakko siirtyä dekstriiniin eli tärkkelysliimaan, jonka laatu vaihteli. Samoja ongelmia oli myös värien kohdalla. Kokoelmissamme olevia arkkeja verrattaessa tämä huonojen materiaalien yhdistelmä on silmin havaittavissa erityisesti 1940-luvun puolivälin painoerien kohdalla. Lisärasitetta postimerkkien säilymiselle tuovat vielä myöhempi käsittely sekä säilytystavat ja -materiaalit. Postimerkkien painamisesta ja materiaaleista löytyy tietoa D. A. Drombergin teoksesta Suomen postimerkit 1923 – 1973 historian ja tekniikan valossa, Helsinki 1974.

Offset-painamiseen ja monivärisiin merkkeihin siirryttäessä 1960-luvun jälkipuolella on mahdollisesti myös paperin laadussa joitain tekijöitä, jotka vaikuttavat merkkien säilyvyyteen. Merkit valmistettiin rotaatiossa, ja paperi tuli valmiiksi liimoitettuina rullina painoon. Museon arkistossa ainakin vuosien 1966 – 67 aikana julkaistuissa merkeissä on säilytystavasta riippuen havaittavissa jossain määrin paperin ja liimoitteen kellastumista.

Yleensä liimojen kestävyydestä kaupallisissa materiaaleissa kuten postimerkkipapereissa on vaikea saada tietoa, koska valmistajat eivät kokemuksiemme mukaan ole kovin halukkaita avaamaan tuotteidensa tarkkaa koostumusta. Vuonna 2005 EVTEK Muotoiluinstituutin konservoinnin koulutusohjelmassa tehtiin vanhentamiskokeita 1990-luvun ensimmäisille tarrapostimerkeille, mutta niissä ei ilmennyt merkittäviä muutoksia postimerkkien kunnossa.

Postimerkin hintaa arvioitaessa alkuperäinen liimoite yleensä nostaa arvoa. Jos se kuitenkin huonontaa merkin kuntoa, vaikutus on pikemminkin päinvastainen. Mielestäni on parempi poistaa liima ja säilyttää postimerkki. Vaikka yhden huonon tekijän poistaminen joukosta hidastaa vanhenemisprosessia, takaisin päin sitä ei valitettavasti kuitenkaan saa käännettyä.