Kirjeet ovat kulkeneet pelkästään osoitetiedon perusteella, joskus jopa pelkkä vastaanottajan nimi ja asuinkunta eli osoitetoimipaikka on riittänyt vastaanottajatiedoksi! Usein käytettiin osoitepaikkatietona myös esimerkiksi talon nimeä, jos varsinaista katuosoitetta ei ollut. Osoitteellista postia oli huomattavasti vähemmän, ja lajittelijat sekä postinjakajat tunsivat alueensa suurimmaksi osaksi ulkomuistista.

Kirjepostin määrä Suomessa ja etenkin pääkaupunkiseudulla lisääntyi kuitenkin hurjaa tahtia sotien jälkeen teollistumisen ja liike-elämän vilkastumisen myötä. Lähetykset lajiteltiin käsin, ja esimerkiksi Helsingissä oli 1960-luvulla 3500 katua, jotka lajittelijan oli tunnettava, jotta osasi osoittaa lähetyksen oikeaan paikkaan. Helsinki olikin tuolloin postinkulun pullonkaula, ja se vaikutti koko maahan. Syksyllä 1964 Helsingissä ehdotettiinkin käyttöön eräänlaista postinumerojärjestelmää, joka perustuisi toimipaikkojen numerointiin Helsinki 10 ja Helsinki 101 välillä. Kaksinumeroiset postinumerot tulivat käyttöön Helsingin sisällä osassa jakelualueita jo 1965.

Postinumerojärjestelmä tuli käyttöön koko Suomessa ensin kokeiluna vuoden 1971 alusta. Postinumeroiden käyttöönotto onnistui hyvin, ja jo syyskuussa 1971 postinumerot oli merkitty noin 60 %:n lähetyksistä. Järjestelmä mahdollisti sen, että osa postista voitiin lajitella jo lähtötoimipaikoissa. Postinumerojärjestelmä on siis helpottanut etenkin lajittelutyötä ja vähentänyt työvaiheita.