Setelipaino painoi seteleitä kuparipainokoneella vuodesta 1921 alkaen, mutta kun setelikanta oli pääosin painettu, jäi 1930-luvun vaihteessa kapasiteettia painaa muitakin arvopaperituotteita ko. tekniikalla. 1930-luvulla Suomessa ei kuitenkaan ollut vielä koulutettua postimerkkikaivertajaa. Suomalainen teräskaivertaja Alexander Laurén oli Setelipainon palveluksessa vuodesta 1922 saakka, mutta postimerkkien kaivertamiseen perehtyminen kesti vuosia. Vasta vuonna 1935 Laurén kaiversi kuparipainomerkit Suomessa. Siihen saakka kaivertaminen jouduttiin antamaan tehtäväksi ulkomailla. Tehtävän sai Arthur Schuritch.

Itävaltalainen kaivertaja Arthur Schuricht oli jo vuonna 1923 kirjoittanut Setelipainolle ja tarjonnut palveluksiaan. Schuritch oli Wienin valtionpainon mestarikaivertajan prof. Ferdinand Schirnböckin oppilas. 1924 hän saikin Setelipainolta tehtäväkseen pienen kaiverteen, joka ei kuitenkaan ollut postimerkki (tästä ei ole selvyyttä, mikä tämä kaiverre oli). Vuoden 1929 alkupuolella käytiin Setelipainon ja Schuritchin välillä kirjeenvaihtoa uusien postimerkkien, M1930 Olavinlinna-, Saimaa- (suunnittelija Aarne Karjalainen) ja Puunkaatajamerkkien (suunnittelija Akseli Gallen-Kallela) kaivertamisesta.

Schuritch otti työn vastaan, ja taiteilijoiden luonnokset lähetettiin hänelle kirjeitse. Schuritch on todennäköisesti kaivertanut vapaalla kädellä, koska kaiverruspiirustuksista ei ole mitään mainintaa kirjeenvaihdossa. Kaiverrukset Schurich oli tehnyt teräslevylle.

Schuritchin Saimaa-työ osoittautui painettuna epäonnistuneeksi. Itse asiassa kaivertaja osti Saimaa-merkin eräästä wieniläisestä postimerkkiliikkeestä ja totesi korjailun varaa olevan. Hän teki maksutta toisen kaiverteen, ja uusittu merkki ilmestyi 1932.

M1930 merkkien lisäksi Schuricht kaiversi vuoden 1931 SPR-merkit, joita on 3 erilaista (suunnittelija Erik O. W. Ehrström) ja vuoden 1934 3 erilaista SPR-merkkiä (Signe Hammarsten Jansson).

Yleensä kaiverrepainossa luonnoksista laadittiin kaiverruspiirustukset, jotka kopioitiin kaiverruslaattaan esimerkiksi valokuvaustekniikan avulla, tai käytettiin samanlaisia apuruudutuksia kaiverruspiirustuksessa ja -laatassa. Usein alkuperäiskaiverteet kaiverrettiin tai syövytettiin kuparille.

Alkuperäiskaiverteesta otettiin vedokset, ja kun tulokseen oltiin tyytyväisä, monistettiin postimerkin kuva painolevylle tai -sylinteriin.

Lähde: D. A. Dromberg: Suomen postimerkit 1923–1973 historian ja tekniikan valossa, s.83 - 87. Suomen Pankin setelipaino ja Posti- ja lennätinhallitus 1974. Kirjassa on selostettu painotekniikoista laajemminkin.

Nykyään postimerkit painetaan lähes täysin offset-painossa ja työ tapahtuu digitaalisesti alusta loppuun.