Isoäitisi kertoo vedenkantotavasta, jossa kaksi ihmistä kuljetti vesisaavia korennoksi kutsutun apuvälineen avulla. Korento on pitkä, riukumainen esine, joka päät oli usein muotoiltu olkapäälle sopivaksi. Yksinkertainen korento voitiin työntää vesisaavin korvien läpi. Usein siinä kuitenkin oli saavia varten erillinen poikkupuu. Korentoa ei kuljetettu käsissä, vaan se nostettiin olkapäille.

Veden läikkymisen estämiseksi kantajien oli astuttava eri jalkaa. Isoäitisi kertomuksessa piian avuksi vedenkatoon tuli aina joku talon miehistä. Ilmeisesti heillä usein kävi niin, että työn tahti määräytyi miehen mukaan, ja piika yritti parhaansa mukaan pysyä vauhdissa mukana.