Kaskenviljely on metsäseuduilla perinnäisen maatalouden maanviljelysmenetelmistä vanhin. Suomessakin metsän raivauspolttoa ja kaskeamista on harjoitettu esihistorialliselta ajalta lähtien.

Kaskiviljely perustui viljelysmaaksi aiotulla maatilkulla kasvaneen puuston polttoon sekä polton aiheuttamien maanparannuksellisten prosessien hyväksikäyttöön. Kasketusta maasta viljelyskasvit käyttivät ravintoaineet nopeasti loppuun, joten maa oli jätettävä muutaman vuoden viljelyn jälkeen lepäämään. Kaskiviljely muodostui näin kiertoviljelyksi.

Vanhin viljakasvimme, jo kivikauden löydöistä tavattu, on ohra. Rautakaudelta lähtien tunnettiin myös vehnä. Ruista alettiin viljellä vasta rautakauden alussa. Kaura on meillä muutaman vuosisadan ruista nuorempi läntinen tulokas.

Tattaria alettiin viljellä meillä 1300-luvulla. Sitä viljeltiin Karjalassa, Etelä- ja Keski-Savossa sekä paikoin Hämeessä. Tämä rajoittuneisuus johtui toisaalta maaperästä, toisaalta viljelyn sidoksellisuudesta kaskeamiseen. Tattarin viljely tyrehtyi samalla kun kaskeaminenkin eli parhaastaan jo 1800-luvun puolivälissä.

Juurikasveista yleisin oli nauris. Sitä kasvatettiin yleisesti 1800-luvun puoliväliin asti kaskissa, myöhemmin pelloissa. Pellavasta on jälkiä rautakauden alusta. Myös papu, herne ja humala kotiutuivat keskiajalla kaskialueelle.

Kaskiviljat olivat omia lajikkeitaan, jotka eivät menestyneet peltoviljoina. Ainakin varhaiskeskiajalta lähtien vallitseva kaskivilja oli ruis. Varmasti ja laajemmassa mittakaavassa voidaan sanoa kaskissa viljellyn viljoista myös kauraa ja ohraa, muista kasveista tattaria, naurista ja pellavaa.

Viljelykierto oli 1-, 3- tai jopa 8-vuotinen. Kaskessa saatettiin viljellä rukiin jälkeen ohraa tai naurista, lopulta kauraa. Sen jälkeen alue jätettiin laidunahoksi.

Viljelyskasvien ajoitukset ja niiden viljelymenetelmät ovat seikkoja, joista saadaan koko ajan uutta tietoa eri tieteenaloilta.  Keskustelua käydäänkin väliin kiivaasti siitä, mitä minäkin aikana voidaan pitää ”tyypillisenä” toimintana, mikä puolestaan voidaan laskea vähemmän säännönmukaiseksi toiminnaksi.