Museoiden yhteisenä toiveena on, että kaikki kokoelma-aineistot - varsinkin sellaiset aineistot, joiden käyttö sellaisenaan on vaikeaa, kuten negatiivit - saataisiin digitoiduksi, luetteloiduksi ja konservoiduksi sekä asianmukaisiin säilytysmateriaaleihin ja -tiloihin pakatuksi. Silloin alkuperäismateriaalien säilyvyys olisi turvattu, ja sisältöjen selailu ja käyttö tietokoneen kautta olisi vaivatonta niin museoammattilaisille kuin asiakkaillekin.

Digitointi kuuluu monien museoiden päivittäiseen työhön, mutta kaikilla museoilla ei valitettavasti ole varaa palkata vakituista valokuvaajaa digitointityöhön. Museoissa suoritetaan kuitenkin jatkuvasti valokuva-aineistojen digitointia, ja monet museot julkaisevat digitoituja aineistojaan myös verkossa sitä mukaa, kun niitä valmistuu, sikäli kuin kuvia koskeva tekijänoikeus- ja tietosuojalaki sen sallivat. Esimerkiksi Finna-portaalissa museoiden julkaisemia valokuvia on jo satojatuhansia. Kuopion kulttuurihistoriallinen museokin on julkaissut digitoituja valokuvia Flickrissä ja Suomen museot online -palvelussa.

Valitettavasti digitointi etenee hitaasti monestakin syystä. Ensimmäinen ja tärkein syistä on se, että julkinen rahoitus digitointiprojekteille on huomattavasti vähentynyt tai osittain jopa loppunut tällä vuosikymmenellä. Toinen syy on se, että valokuva-aineistot ovat valtavan laajoja; valokuvat ovat museoiden ylivoimaisesti määrältään suurin aineistolaji, joten vaikka digitointia pystyttäisiin edistämään nykyistä nopeammin, kuluisi silti satoja vuosia ennen kuin kaikki olisi digitoitu. 

Kolmanneksi digitointiin liittyvät museoiden työprosessit, joihin kuuluu mm. kokoelmien tutkiminen, järjestäminen, luettelointi tietokantaan, kuvien käyttöoikeuksien selvittäminen, kuvien mahdollinen konservointi tai puhdistus sekä pakkaus pitkäaikaissäilytystä varten. Osa prosessia on tietenkin myös sen arvioiminen, mitkä aineistot olisi syytä digitoida kiireellisesti ja mitkä taas joutuvat digitointijonossa kauemmas kärjestä. Kaikkia aineistoja ei ole mielekästä nykyresursseilla digitoida kokonaisuudessaan kuva kuvalta, vaan esimerkiksi satojen tuhansien negatiivien kokonaisuudesta on järkevämpää digitoida rajattu määrä edustavia esimerkkejä. Jos kuvat digitoitaisiin ilman näitä muita toimenpiteitä, kuvia saataisiin ehkä hieman nopeammin esille, mutta alkuperäisaineiston säilytys olisi laiminlyöty ja kuviin liittyvät tiedot joutuisivat hukkaan. Museot ovat vastuussa yhteisestä kulttuuriperinnöstämme, jota on käsiteltävä alan laatukriteerien mukaisesti.

Monien suomalaisten valokuvaamojen negatiiviaineisto on tuhoutunut tai kadonnut kuvaamon lopettamisen, muuttojen tai omistajanvaihdosten myötä. Onneksi studiomuotokuvia on säilynyt myös vedoksina; visiitti- ja kabinettikorttimuotokuvia on runsaasti niin museoissa kuin yksityiskokoelmissa ja kirpputoreillakin. Museot digitoivat ja julkaisevat myös niitä. Lisäksi vapaaehtoisvoimin toimiva Kuvassa-yhdistys kartuttaa kaikille avoimia digitoitujen studiomuotokuvien kokoelmiaan Flickr-sivullaan.