Vuonna 1948 perustettu Polaroid oli 1950-1970 -lukujen Apple, yksi maailman kuumimmista teknologiayrityksistä. Koko 1970-luvun ajan Polaroid-kameroilla kuvattiin yli miljardi kuvaa vuodessa. 1990-luvulle tultaessa yhtiö oli jo auttamatta elämänsä ehtoopuolella. Vuosituhannen vaihteessa digikuvauksen ottamat ripeät edistysaskeleet syrjäyttivät polaroidin pikakuvauksen johtavana tekniikkana.

Polaroid lanseerasi kuitenkin uusia kameramalleja läpi 1990-luvun. Vuonna 1992 ilmestynyt kokoontaittuva Captiva (toiselta tunnetulta nimeltään Vision) oli suunniteltu näyttämään enemmän tavalliselta kameralta ja tuottamaan kinofilmiin verrattavia suorakulmaisia valokuvia. Kuva-alan koko oli 73x54mm, joka oli hieman perinteisiä polaroideja pienempi. Captivaan suunniteltu värifilmi ladattiin kameraan 10 kpl. pakkauksissa. Laite oli ahdettu täyteen uusinta elektroniikkaa. Se mm. mittasi etäisyyden kuvauskohteeseen infrapunalla ja vertasi tulosta mikrosirulle tallennettuihin 100 skenaarioon, joiden perusteella se päätti oikeat kuvausasetukset. Mallissa ei edes ollut manuaalista tarkennusta. Valokuvat tulostuivat suoraan kameran takaosassa olevaan säilytyslokeroon. Tavoitteena oli mahdollistaa nopeatempoisempi näppäily. Captivasta ei tullut Polaroidin pelastavaa myyntimenestystä. Avattuna se oli kömpelön oloinen, aiempia malleja suurempi kamera, joka tuotti pienempiä kuvia.

Nämä uudemmat Polaroid-kamerat käyttivät filmiä, jossa ei ollut enää irroitettavaa negatiivikerrosta. Tavallisesti kuva ilmestyy filmistä riippuen noin 50-90 sekunnissa sen ottamisesta.

Polaroidin markkinaosuuden jatkuvasti pudotessa se alkoi 1990-luvun puolivälin jälkeen tiuhaan tahtiin kehittää keskinkertaisia tuotteita, joita koitettiin myydä populaarikulttuuriin ja omituisuuksiin nojaten. Näitä olivat muun muassa Spice Girls -kamera SpiceCam, piirroshahmo Tasmanian Tuholaiselta näyttävä, valokuvia suustaan suoltava kamera ja kuvauskohteille vitsejä kertova kamera. Polaroid taipui myös viimein digikuvauksen edessä ja lanseerasi yhteistyössä Olympuksen kanssa kehnohkon digikameran, joka pystyi kehittämään digikuvat suoraan polaroidfilmille. 1990-luvun lopun ainoa polaroidfilmiä käyttävä menestystuote taisi olla nuorison keskuudessa suosioon noussut, japanilaisen leluyhtiön suunnittelema kuriositeetti; minikamera i-Zone, joka tuotti 2,5 x 3,8 cm -kokoisia kuvia.

Kuten kaikkien valokuvien, on Polaroid-kuvienkin säilyminen täysin kiinni säilytysolosuhteista. Jos niitä säilytetään pimeässä, sopivan kuivassa ja viileässä ympäristössä, puhtaana ja happovapaassa säilytyslaatikossa, voivat ne luultavasti säilyä jopa satoja vuosia. Mainitsemasi seinälle ripustaminen lyhentää kuvien elinikää huomattavasti, mutta yksiselitteistä vastausta niiden säilymisajasta ei voi antaa. On hyvä huomioida, että mustavalkoiset polaroidit ovat värikkäitä sisaruksiaan paljon kestävämpiä. Polaroideilla on myös taipumus käyristyä, varsinkin niillä filmeillä, joissa on ollut irroitettava negatiivikerros.

Lähteenä tässä vastauksessa käytin muun muassa mainiota Christopher Bonanosin Polaroid-historiikkia: Instant - The Story of Polaroid (2012), johon suosittelen tutustumaan, jos Polaroid kiinnostaa yhtiönä, kulttuurisena ilmiönä ja kuvatyyppinä.