13.8.2020

Voiko tästä valokuvapostikortista päätellä ajankohtaa ja maata?

Mummollani on kaksi kuvaa, joiden ihmisiä kukaan ei enää tunne. Voiko Englanninkielisestä postikorttitauksesta päätellä ajankohtaa ja maata? Miehellä kuvassa on myös erikoinen villatakki, voiko siitä päätellä mitään?

Amanuenssi Max Fritze vastaa:

Hei,

vaikka me täällä Valokuvataiteen museolla emme ole ulkomaisten postikorttien asiantuntijoita, niin tapauksesi ei kuitenkaan vaikuta mahdottomalta selvittää. Selkeimmät vihjeet taidamme saada kortin taustapuolella olevasta maininnasta puolen pennin- ja pennin postimerkeistä. Tämän sivuston mukaan puolen pennin postimerkki oli vakiona Iso-Britannian sisäisiin postituksiin vuosina 1894-1918.

Toinen vihje voi olla kortin kahtia jaettu tausta. Vasemmalla puolella lukee, että tätä puolta voi nyt käyttää viestintään. Sana "nyt" näyttäisi viittaavan käytännön uutuuteen. Samassa yhteydessä mainitaan, että käytäntö on voimassa myös joissakin muissa maissa. Aikaisemmin linkkaamani lähteen perusteella jaettu tausta otettiin käyttöön Iso-Britanniassa vuonna 1902, josta se sitten seuraavina vuosina levisi maailmalle.

Samaa korttitaustaa käytettiin varmaankin ympäri Brittiläistä imperiumia. British Museumin sivuilta löytyy kortti 1900-luvun alun Uudesta-Seelannista, jossa on taustalla täsmälleen sama teksti kuin mummosi omistamassa kortissa.

Veikkaisin siis, että taustana toiminut kortti on painettu hieman vuoden 1902 jälkeen Isossa-Britanniassa tai jossain sen imperiumiin vielä lukeutuneessa alusmaassa. Myös itse valokuva vaikuttaa samoihin aikoihin otetulta.

Villatakista en osaa sanoa muuta, kuin että onpa hieno! Mistäköhän tuollaisia saa?

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia