30.8.2021

Miten tämän kuvan voisi ajoittaa?

Suvun kokoelmista löytyi tämä valokuva, josta yritän tunnistaa henkilöitä. Aikahaarukka auttaisi, jos sellaista tästä voi päätellä? Kuva on n. postikortin kokoinen. Vedostuksen epätasainen reuna herättää huomiota, tulee harrastajamainen tai "taiteellinen" vaikutelma. Kuvassa on hieno tunnelma: hirsi on uuden karheaa, ehkä torppa on vielä keskeneräinen. Kuva on Pertunmaan Kuhajärven kylästä.

Amanuenssi Sofia Lahti vastaa:

Kuvassa ja perheessä on tiettyä ajattomuutta, jota lisää tieto siitä, että samat vaatteet saattoivat periytyä sukupolvelta toiselle tai ainakin säilyä käytössä vuosikymmeniä. Takarivin nuoren äidin olemus on kuitenkin ajassaan kiinni: hänen hiuksensa ja vaatteensa ovat 1930-lukua.

Olet oikeassa siinä, että kuva-alan epätasainen reuna viittaa ei-ammatilliseen valokuvaajaan. Taiteellisesta efektistä ei taida olla kyse, vaan reunasta on tullut vino joko jo kamerassa tai vedostusvaiheessa. Samalla alareuna on katkaissut eturivin henkilöiden nilkat. Kuitenkin kuvaajalla on jonkin verran kokemusta ja silmää, sillä ryhmäkuvan henkilöiden sommittelu suhteessa toisiinsa on tasapainoinen ja kaikkien kuvassa olijoiden poseeraus jokseenkin onnistunut. Asialla on kenties ollut paikallinen kyläkuvaaja, itseoppinut mutta harjaantunut kuvaaja, joka on vielä ollut kuvattaville tuttu ja osannut luoda kuvaustilanteeseen luontevan tunnelman.

 

Asiasanat: kyläkuvaajat

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia