Kysy melkein mitä vaan valokuvasta – kuvan kanssa tai ilman! Mikäli kysymyksesi koskee valokuvassa esiintyvän rakennuksen, univormun tai vastaavan yksityiskohdan tunnistamista, osaavat kyseisten toimialueiden museot auttaa paremmin. Emme osaa tunnistaa kuvissa esiintyviä yksityishenkilöitä. Museot eivät myöskään anna hinta-arvioita.
Vastaus kysymykseesi saattaa löytyä jo kysy museolta -palvelusta, katso siis mitä on kysytty aikaisemmin. Suomen valokuvataiteen museon henkilökunta vastaa ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen noin viikon sisällä. Osa kysymyksistä vastauksineen julkaistaan nimettöminä ja toimitettuina näillä verkkosivuilla. Kysy museolta -palvelu on kesätauolla 23.6.–13.8.2023. Tauon aikana palveluun jätettyihin kysymyksiin vastataan elokuussa tauon päätyttyä.
Lisää tietoa palvelusta.Miltä ajalta seuraavat kuvat saattavat olla?
Miltä ajalta seuraavat kuvat saattavat olla ja palveliko toisen kuvan kyseinen henkilö mahdollisesti Uusimaa-nimisellä laivalla?
Amanuenssi Max Fritze vastaa:
Emma Marie Andersenin valokuvaamo toimi Viipurissa Aleksanterinkadun osoitteessaan noin vuosina 1901-1929. On siis epätodennäköistä, että kuva olisi 1930-luvulta.
Toisen kuvan arvioisin silmämääräisesti olevan 1900-1920 -luvuilta, mutta kuvatiedoston rajaaminen pelkkään kuva-alaan vaikeuttaa tarkemman ajoituksen tekemistä. Onko kuva pohjustettu jonkin kuvaamon pohjukkeelle?
Merenkäyntiin liittyvissä kysymyksissä suosittelen olemaan yhteydessä esimerkiksi Merimuseoon tai Forum Marinumiin. Ehkä voisit sitä kautta saada lisätietoja merimiehen univormun perusteella.
Kommentoi tätä kysymystä
Tulosta tämä kysymys
Kommentit (2)
Anonyymi kommentoi:
Amanuenssi Max Fritze kommentoi: