1.9.2023

Minkälaista tietoa löytyy 1930-1950 toimineista ”katuvalokuvaajista"?

Esimerkkikuvia mahdollisesti ”katukuvaajan” ottamista kuvista, jotka asiakas on lunastanut itselleen muistoksi.(luultavasti Turku, aikakausi?)

Esimerkkikuva mahdollisesti ”katukuvaajan” ottamasta kuvasta, jonka asiakas on lunastanut itselleen muistoksi. (Turku 1930-luvulla?)

Kuva englanninkielisestä lunastuslapusta, löytyykö suomenkielistä vastinetta, jostain arkistoista?

Hei, minkälaista tietoa löytyy 1930-1950 (myöhemminkin) toimineista ”katuvalokuvaajista”, jotka ottivat ihmisistä kadulla kuvia. Kuvan otettuaan kohteena ollut henkilö sai lunastuskuitin, jolla sai myöhemmin haettua kehitetyn valokuvan maksua vasten, niin halutessaan. En oikein löytänyt tietoa tästä toiminnasta, en ehkä osannut käyttää oikeita hakusanoja. Löysin Vancouverissa toimineista artikkelin. Omissa antikvariaateista hankkimissani albumeissa mahdollisesti tällaisia kuvia tulee eteen, ohessa muutama sellainen Turusta. Onko näistä ”katukuvaajista” ja heidän tominnastaan Suomessa tietoa? Muistan myös kuulleeni jostain, että sanoivat ”Teidät kuvattiin juuri” samalla kun antoivat tuon lunastuskuitin kouraan. Samantyyppinen fraasi löytyy tuosta kanadalaisesta jutusta ”A Photo of Yourself ...IN ACTION... has just been taken”

Amanuenssi Max Fritze vastaa:

Tiedossani on vain yksi lähde kuvailemallesi liiketoiminnalle Suomessa. Sosiaalidemokraatti-lehdessä julkaistu artikkeli vuodelta 1934 kuvailee katuvalokuvaajien liiketoimintaa Helsingissä kiitettävän tarkasti. Sieltä selviää mm. että kuvatuista n. 10% lunasti salakuvansa. Kuvaajia toimi tuolloin Helsingissä artikkelin mukaan kahdeksan. Helsingin lisäksi kuvaajia oli Viipurissa ja Vaasassa (miksei myöhemmin Turussakin?).

Linkittämässäsi artikkelissa varhaisimmat löydöt olivat vuodelta 1934, mutta Sosiaalidemokraatin artikkelissa sanotaan, että saksalaisomisteinen katuvalokuvaamo oli toiminut Helsingissä jo aiemmin.


Ongelma tällaisten kuvien tunnistamisen kanssa on, että niitä lienee usein mahdotonta erottaa epäkaupallisista katuvalokuvista. Tilauslappuja en ole Suomessa nähnyt. Ne asiakkaat, jotka suhtautuivat kuvaukseen positiivisesti, jättivät lappunsa kuvaamoon. Toiset taas varmaankin viskasivat sen lähimpään roskakoriin.

Ilmiö on heikosti tunnettu ja otamme siitä mielellään vastaan lisätietoja.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia