Kysy melkein mitä vaan valokuvasta – kuvan kanssa tai ilman! Mikäli kysymyksesi koskee valokuvassa esiintyvän rakennuksen, univormun tai vastaavan yksityiskohdan tunnistamista, osaavat kyseisten toimialueiden museot auttaa paremmin. Emme osaa tunnistaa kuvissa esiintyviä yksityishenkilöitä. Museot eivät myöskään anna hinta-arvioita.
Vastaus kysymykseesi saattaa löytyä jo kysy museolta -palvelusta, katso siis mitä on kysytty aikaisemmin. Suomen valokuvataiteen museon henkilökunta vastaa ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen noin viikon sisällä. Osa kysymyksistä vastauksineen julkaistaan nimettöminä ja toimitettuina näillä verkkosivuilla. Kysy museolta -palvelu on kesätauolla 23.6.–13.8.2023. Tauon aikana palveluun jätettyihin kysymyksiin vastataan elokuussa tauon päätyttyä.
Lisää tietoa palvelusta.Voisiko alkuperäisnegatiivi kuulua Valokuvataiteen museon kokoelmiin?
Hallussani on oheinen mustavalkoinen valokuvavedos todennäköisesti 1800/1900 vaihteen tienoilta, jossa on kuvattu jonkin teollisuuslaitoksen työläisiä ryhmäkuvana. Olin mukana 1970-luvulla työryhmässä, joka valmisti TV1:lle dokumentaaria Eino Leinosta 100-vuotispäivän merkeissä. Joku ryhmän jäsenistä hankki vanhaa kuvamateriaalia historiallisen taustan kuvittamista varten. Kuvan on ilmeisesti vedostanut Pentti Sammallahti, koska hänen nimensä on kuvan takana. Se on erittäin hieno. Kuvassa on negatiivitunniste: N 2486 - 4. Kysymykseni: Voisiko alkuperäisnegatiivi kuulua Valokuvataiteen museon kokoelmiin? Jos se on aineistojanne, niin olisiko helppoa selvittää, kuka on kuvaaja ja missä se otettu ja keistä? Jos tiedot on tallennettu kuvan yhteyteen, niin haluaisin saada ne mielelläni.
Amanuenssi Max Fritze vastaa:
Hei,
negatiivi on meillä. Se on insinööri ja harrastajakuvaaja Henrik Cronströmin ottama. Kuvassa on meidän tietojemme mukaan Seestan tehtaan väkeä n. vuonna 1905. Toinen mies vasemmalta on mahdollisesti muurari Abel Lång.
Tämä kuva on julkaistu Cronströmistä kertovassa artikkelissa Valokuva-lehdessä 11/1972. Meidän julkaisemiimme tietoihin Cronströmistä voit tutustua täällä.
Kommentoi tätä kysymystä
Tulosta tämä kysymys