20.1.2013

Mistä löytyy Ritarihuoneeseen liittyviä kuvia?

Etsin kirjaa varten kuvia Ritarihuoneen tanssiaisista. Löytyyköhän teiltä Maja Eklöfin ottamia kuvia vuodelta 1955? Muita vaihtoehtoja ovat kuvat vuodelta 1931 (Helander) tai vuodelta 1937 (Pietinen). Muutkin kuvat koskien sekä tanssiaisia että ylipäätänsä Ritarihuonetta ovat kiinnostavia.

Tutkija Maria Virtanen vastaa:

Turvauduin pitkään kuva-arkistoalalla työskennelleen museomme erikoistutkijan Jukka Kukkosen muistiin kysymiesi kuvien jäljittämiseksi: Maja Eklöfin kuvia kysymältäsi ajalta pitäisi löytyä Suomen Kuvapalvelusta. Ivar Helanderin kuvallinen jäämistö on pirstoutunut usean eri tahon haltuun, mutta todennäköisimmin tiedustelemasi ajan kuvia on Otavan tai Suomen Kuvapalvelun hallussa. Aarne Pietisen negatiivikokoelma kuuluu Museoviraston kuvakokoelmiin – tosin kokoelma ei kaikilta osin ole aikajärjestyksessä, mutta Museoviraston henkilökunta auttanee asiassa. Toivottavasti em. johtolangoista on apua kuvien löytämisessä.

Suomen valokuvataiteen museon kokoelmista löysin tietokantahakujen perusteella vain yhden varsinaisen tanssiaiskuvan Ritarihuoneelta. Kyseinen kuva on 1960-luvulta. Sen sijaan muuta Ritarihuoneeseen liittyvää kuvastoa on enemmän, mm. I. K. Inhan Helsinki-sarjaan (1908) kuuluva kuva Ritarihuoneen puistosta, kuva Ruotsin prinssi Wilhelmin vierailusta Helsingissä ja Ritarihuoneella 1940, kuvia Ritarihuoneesta kansahuollon toimipisteenä 1946, kuva Mannerheimin ratsastajapatsaasta päättävän valtuuskunnan kokoontumisesta Ritarihuoneella 1954 ja kuva Helsinki-päivästä Ritarihuoneelta 1975. Kuvista saa lisätietoa ja niitä voi tilata ottamalla yhteyttä kuvapalveluumme.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia