21.8.2013

Saako teoksia kuvata näyttelyssä?

Saako Valokuvataiteen museossa valokuvata siellä olevia teoksia, ja saako sieltä ottamiaan valokuvia julkaista esim. internetissä (esim. jossakin valokuvasivustossa). Millaiset olisivat tekijänoikeussäännöt tässä tapauksessa?

Amanuenssi Maria Faarinen vastaa:

Vastaus riippuu siitä, onko teoksilla tekijänoikeuden suojaa vai ei.

Tekijänoikeuslaki suojaa teoksia mm. luvattomalta kopioinnilta ja julkaisemiselta. Teoksesta ei saa julkaista valokuvaa ilman oikeudenomistajan lupaa, niin kauan kuin lain määräämä suoja-aika on voimassa. Teoksen tekijänoikeudet ovat voimassa kunnes tekijän kuolemasta on kulunut 70 vuotta. Jos siis Valokuvataiteen museon näyttelyssä on esillä teoksia, joiden suoja-aika on voimassa, niistä otettuja kuvia ei saa julkaista internetissä ilman lupaa. Tässä asiassa laki on yksiselitteinen.

Tekijänoikeuslaissa on kuitenkin joitain rajoituksia. Lain mukaan julkistetun teoksen saa kopioida yksityiseen käyttöön (esimerkiksi polttaa kaverin CD-levystä kopion itselle). Lakia voisi tältä osin tulkita niin, että näyttelyssä olisi sallittua ottaa yksittäisistä teoksista kuvia esim. muistoksi, tutkimus- tai harrastuskäyttöön. Tällaista kuvaa ei kuitenkaan saa lain mukaan julkaista missään, ei edes Facebookissa omille kavereille.

Näyttelyissä voi toki olla esillä myös teoksia, joiden tekijänoikeudellinen suoja on jo rauennut. Tällöin teosten kuvaamiselle ja julkaisemiselle ei ole tekijänoikeuden asettamia rajoituksia. Pariisin Louvressa pääosa kävijöistä tuntuu nauttivan Mona Lisasta kameran näytön välityksellä. Eri museoilla on kuitenkin omia käytäntöjä ja sääntöjä siitä, miten valokuvaamiseen museon tiloissa suhtaudutaan. Joissain paikoissa kamerat on kokonaan kielletty. Valokuvataiteen museossa ei saa kuvata ammattimaisilla välineillä tai salmaa tai jalustaa käyttäen, ellei siitä ole erikseen sovittu. Toisaalta parhaillaan esillä olevassa näyttelyssä Surrealismia ja silmänlumetta tekijänoikeusvapaista vanhoista postikorttikuvista on tehty jopa tintamareskejä, joissa yleisö voi hullutella ja kuvata vapasti itseään ja kavereitaan.

 

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia