Ensimmäiset tunnetut värivalokuvat Suomessa ovat vuodelta 1907. Ne ovat kauppias kauppias Wladimir Schohinin (1862-1934), diplomi-insinööri Walter Jakobssonin (1882-1957), valokuvaaja Harald Rosenbergin (1883-1931) ja hieroja, valokuvaaja Nicolai Leibowitschin (1869-1932) kuvaamia Autochrome-kuultokuvia. Kaikki neljä olivat aktiivisia kameraseuralaisia Helsingin AFK:ssa (Amatörfotografklubben). Heidän Autochrome-kuviaan oli esillä seuran Ateneumissa järjestämässä valokuvanäyttelyssä 1907. Lumièren valmistamat Autochrome-levyt olivat tulleet markkinoille samana vuonna. Autochrome oli ensimmäinen kaupallisesti menestynyt värikuvausmenetelmä. Muita varhaisia suomalaisia Autochrome-kuvaajia olivat mm. tamperelainen insinööri Eino Antero Bergius (1884-1978), geologi W. W. Wilkman (1872-1937) ja Suur-Merijoen kartanon omistaja Max Neuscheller (1862-1919).

T. I. Itkonen mainitsee eräässä kirjoituksessaan, että Sakari Pälsin (1882-1965) kirjassa Bosna ponosna - matkakuvia Bosniasta, Hercegovinasta ja Dalmacijasta (1930) lienee julkaistu ensimmäiset suomalaisen valokuvaajan ottamista värikuvista Suomessa painetut värilliset kuvat. Pälsi kuvasi Autochrome-kuvia Balkanin lisäksi myös Petsamossa. Kuvat sisältyvät Museoviraston kokoelmiin.

Varsinaiset värifilmit tulivat käyttöön 1930-luvulla. Kodak lanseerasi Kodakchrome-filmin mahdollisesti jo 1936, mutta varhaisimmat säilyneet suomalaissovellukset ovat ilmeisesti liikemies Bruno Tallgrenin (1880-1955) väridiat vuosilta 1939-1941. Värikuvaus oli silloinkin vielä hyvin kallista kokeilua ja Tallgrenkin oli AFK:n piirissä toimineita herroja.

Värivalokuvaus alkoi hiljalleen yleistyä vasta 1950-luvun puolivälin jälkeen, jolloin maahamme muodostui vähitellen värimateriaalien kehittämisen ja vedostamisen palveluita. Vielä sodan jälkeen oli paljon pajoja, joissa väritettiin mustavalkoisia valokuvia käsin.