11.5.2015

Mikä voisi olla kuvan sosiaalinen tilanne?

Oheisessa kuvassa on ystäväni isoäidin valokuva, joka on otettu ilmeisesti 10.7.1910 Tampereen Uusi Valokuvaus Atelieri -nimisessä valokuvaamossa. Tiedustelisimme ovatko asusteet ja atelierirekvisiitat, koululaukku ja kirjanen, tavanomaisen käytännön mukaiset, ja voisiko kuvasta päätellä jotakin kuvanoton sosiaalisesta tilanteesta. Ko. tyttö on muuttanut Turusta Orivedelle kasvatiksi 20.6.1910 ja arvelumme mukaan ei lähtöpaikan sosiaalinen tilanne (äiti/palvelijatar - lapsi/avioton) eikä kasvattiperheen (torppa) tarve edellyttänyt kuvaa. Kirja-koululaukku asetelma viittaisi jonkinlaiseen koulukuvaan, mutta Orivedellä hän ei ole vielä kouluun ehtinyt ja lieneekö tuolloin vielä koulukuvia otettu ainakaan alemmissa sosiaaliluokissa.

Amanuenssi Leena Sipponen vastaa:

Kysymys on vaikea, eikä yksiselitteistä vastausta taida löytyä. Vastaan siis omien pohdintojeni ja lähdekirjallisuuden pohjalta.

Valokuvan ottaminen elämän taitekohdissa on ollut tyypillistä ihmisille varallisuudesta riippumatta. Näin ollen voisi spekuloida, että tyttärensä kasvatiksi lähettänyt äiti on kustantanut tytön kuvaamokäynnin, jotta on saanut hänestä muiston.

Kuvaamoissa oli erilaista rekvisiittaa, joten esimerkiksi tytön kädessä oleva lehdykkä ja laukku saattavat olla lainatavaraa. Pieniä lapsia varten kuvaamoissa oli leluja ja värikkäitä kortteja, joilla lapset saatiin hyväntuulisiksi kuvaustilanteissa. Vaatteita sen sijaan en tiedä kuvaamoista lainatun. Tytön yllä oleva mekko näyttää kovin herraskaiselta. Onhan mahdollista, että palvelijana työskennellyt äiti on ollut pidetty perheessä, jolle hän on työskennellyt, ja tytärkin on perheessä tunnettu. Jospa hän on saanut, joutuessaan muuttamaan pitkän matkan päähän ja eroon äidistään, perheen tyttären pieneksi jääneen mekon?

Kuvaaja on varmasti huomioinut tytön iän, ja päättänyt syystä tai toisesta varustaa hänet kirjasella ja laukulla. Kuvaustilanne on voinut olla tytölle jännittävä. Oletetaan hänen menneen kuvaamoon äitinsä toivomuksesta. Kasvattiperheellä on ollut jotain asiaa Tampereelle, ja tyttö on rohjennut pyytää päästä samalla kuvattavaksi. Tätä on saatettu pitää turhanaikaisena. Kuvaaja on ehkä tiedustellut jännittyneen tytön kuulumisia, ja esiin on noussut toivomus päästä kouluun. Kas, kuvaajan tarvikearkusta on löytynyt lainaksi koululaukku ja kirjanen, ja tilanne on ehkä muuttunut mukavammaksi.

Kirjassa "Katse kameraan. Valokuvamuotokuvia Museoviraston kokoelmista" (Sirkku Dölle, Satu Savia, Tuomo-Juhani Vuorenmaa. Musta Taide 2/2004) tarkastellaan muotokuvauksen historiaa laajemminkin.

 

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia