18.5.2015

Kuinka yleisiä olivat ateljeessa otetut perhekuvat 1860-1870-luvuilla?

Hei! Kuinka yleisiä olivat ateljeessa otetut perhekuvat 1860- ja 1870-lukujen vaihteessa? Oliko tavallista, että talonpoikaisperhe otatti itsestään perhekuvan esimerkiksi isän 40- tai 50-vuotispäivän yhteydessä?

Amanuenssi Leena Sipponen vastaa:

1860-luvulla valokuvaamossa käynti alkoi yleistyä myös tavallisen kansan keskuudessa. Syynä oli käyntikorttivalokuvan tulo markkinoille. Sarjavalmisteisuus ja kuvan räjähdysmäinen suosio toivat alalle paljon uusia yrittäjiä, ja kuvaajalla käynti halpeni. Käyntikorttikuvan rinnalle tuli pian muitakin vakiokokoja, ja suunnilleen postikortin kokoinen kabinettikuva oli suosittu perhekuvan koko.

Noihin aikoihin kuvaamossa käynnistä tuli tärkeä sosiaalinen rituaali: kaikki kynnelle kykenevät hakeutuivat kuvattavaksi. Käyntikortti- ja kabinettikuvia jaettiin tuttaville ja sukulaisille, ja niitä säilytettiin tätä varten valmistetuissa albumeissa.

Syntymäpäivien vietto sen sijaan 1860-1870-lukujen vaihteessa oli vielä hyvin harvinaista. Tapa yleistyi vasta 1900-luvun alussa, ensin yläluokan piireissä, myöhemmin muissa sosiaaliryhmissä. Tuolloin yleistyi myös tapa kuvata syntymäpäiväsankari kukkien keskellä. Syntymäpäivien vietto aloitettiin 50-vuotispäivistä.

En siis pitäisi 1860-1870-lukujen vaihteeseen ajoitettua talopoikaista perhekuvaa mitenkään tavattoman harvinaisena. Kuvaamoon hakeutumisen syy on todennäköisesti ollut kuvauttamisen muodikkuus ja uutuudenviehätys.

Perhekuva 1860-1880-luvuilta.

Suomen valokuvataiteen museo

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia