Historialliset menetelmät ovat tosiaan nykyvalokuvaajienkin suosiossa. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun torikuvaajien suosimaa, nopeahkoa ferrotyyppimenetelmää ovat opetelleet ja ottaneet käyttöön Suomessakin useat kuvaajat. Esimerkiksi Kati Leinonen, Jaakko Markkanen ja Studio 1851 ovat toteuttaneet menetelmällä hienoja muotokuvia. 

Kuvailemasi katukuvaajan menetelmä ei kuitenkaan kuullosta ferrotyypiltä, jossa kuva valotetaan suoraan herkistetylle metallilevylle ilman erillistä vedostusvaihetta. Myöskään kuvan epätarkkuus ei liity erityisesti vanhoihin menetelmiin. Jos kuvaustilanteessa on ollut hämärää, pitkä valotusaika on tietysti voinut aiheuttaa liikkeen tallentumista kuvaan epäterävyytenä. Kemikaaliliuoksessa kylvetys taas kuuluu oikeastaan kaikkiin valokuvan kehitystapoihin, ja suuria laatikkokameroita voitiin käyttää myös minipimiöinä, joiden sisällä kuvaajan tottuneet kädet kehittivät negatiivin tai vedoksen pimeässä. Huppu varmisti, ettei valoa päässyt vuotamaan sisään.

Kysymys jäi vaille kunnon vastausta, kunnes kesällä 2016 kohtasin Lissabonissa katukuvaajan, jonka välineistö palautti kysymyksen mieleeni. Häntä haastatellessani tulin melko vakuuttuneeksi siitä, että menetelmä oli jokseenkin sama kuin tuon alicantelaisen kuvaajan. Hän kertoi toimivansa seuraavalla tavalla:

Laatikkomalliseen kameraan on viritetty paperinegatiivi, joka heti valokuvaushetken jälkeen kehitetään kameran sisällä. Sen jälkeen valmis negatiivikuva otetaan ulos kamerasta ja asetetaan kameran eteen kehykseen, joka on sopivan mittaisen varren päässä; kehys käännetään kameran linssin eteen, ja negatiivikuva valokuvataan siitä uudelle paperinegatiiville, joka sitten jälleen kehitetään kameran sisällä. Lopputuloksena - negatiivin negatiivikuvana - on positiivi eli "tavallinen" mustavalkoinen valokuva, jonka asiakas saa mukaansa. Toisin kuin ferrotypiassa, tällä menetelmällä negatiivista voidaan valmistaa useita vedoksia.  

Kyseessä ei siis ole huijaus vaan vanhoihin menetelmiin perustuva tekniikka. Varhaisissa paperinegatiivimenetelmissä vedos valotettiin usein pinnakkaisena eli asettamalla negatiivi suoraan vedostuspaperin päälle; katukuvaajan menetelmä on eräänlaista reprokuvausta, mutta kuitenkin vanhoin keinoin.

Valmista entisajan katupotrettikuvaajan settiä tuskin voi ostaa mistään, vaan sen kokoamiseen ja käytön opetteluun tarvitaan yritteliäisyyttä. Vanhoja kameroita on jonkin verran liikkeellä harrastajien ja keräilijöiden keskuudessa, ja uusia vastaavanlaisia valmistetaan; alan nettifoorumeilla myös vertaillaan kokemuksia oman suuren kameran rakentamisesta. Kehitysprosessiin tarvittavia aineita (samoja, joita tavallisessa pimiössä käytettäisiin) myydään hyvin varustetuissa valokuvaustarvikeliikkeissä, ja paperinegatiivin voi joko opetella herkistämään itse tai sitten käyttää tavallista vedostuspaperia - sopivimmat materiaalit löytyvät kokeilemalla. Googlaamalla esimerkiksi "old large format cameras" löydät lisätietoa kameroista. Kehitysprosessista kameran sisällä keskustellaan tästä linkistä löytyvällä forumilla.