3.2.2016

Ketkä valokuvaajat ovat kuvanneet nuorisoa 1960-1980 -luvuilla?

Suoritan kuvaamataidon diplomia lukiossa ja käsittelen työssäni nuorisoa. Olisin kiinnostunut nuorisosta otetuista valokuvista 1960-1980 -luvuilla. Pääosin minua kiinnostaa dokumentoiva materiaali, tilanteet joissa nuoriso on melko lavastamattomana omana itsenään.

amanuenssi Maria Faarinen vastaa:

Jo 1960-luvulla kuvanneista mieleen tulee ensimmäisenä lehti- ja repostaasikuvaaja Martti Brandt. Brandt kuvasi työnsä puitteissa monenlaisia aiheita, mutta nuoriso on joukossa hyvin edustettuna. Lisäksi 1960 - 1970 -luvuilta kannattaa aina mainita Ismo Hölttö, jonka ainutlaatuisissa henkilökuvissa on tallennettuna myös paljon nuorion edustajia.

Risto Vuorimies kuvasi 1970-luvulla muun muassa rock-bändejä ja niiden ympärillä pyörinyttä maailmaa, Keijo Kansonen alakulttuureita ja esimerkiksi Lepakon väkeä. Stefan Bremer aloitti ammattivalokuvaajana 1970-luvun alussa ja kuvasi paljon nuorisoa hänkin. Aivan erityisesti Bremeriltä kannattaa kuitenkin mainita sarja "Yön hahmot" 1980-luvun puolivälistä, jota voinee perustellusti kutsua jo moderniksi klassikoksi.

1980-luvun nuorisoa on kuvannut mm. Sari Poijärvi, sekä Martti Jämsä, jonka 1982 julkaistu kirja "Niin kauan kuin riittää" (Johanna Kustannus) kokoaa yhteen kuvasarjan nuorista lauantai-illan viettäjistä nuorisoseurantaloilla ja tanssipaikoilla ympäri Suomen. Myös Jouko Lehtola kuvasi nuorisoa jo 1970 - 1980 -luvuilla. Hänen tunnetuin teoskokonaisuutensa Nuoret sankarit on 1990-luvun puolivälistä, joten se asettuu kysymyksessä esitetyn aikavälin uudemmalle puolelle, mutta jokaisen nuorisokuvauksesta kiinnostuneen kannattaa tutustua myös siihen.

Stefan Bremer ja Jouko Lehtola ovat toimittaneet kirjan Satdin nuoret (Tammi, 2000), johon on koottu kuvia helsinkiläisnuorista 1950-luvulta alkaen. Se toimii hyvänä johdantona aiheeseen, vaikka onkin maantieteellisesti rajoittunut.

 

 

Kommentit (1)

Anonyymi kommentoi:

Hangossa toimi valokuvaaja Kuittinen, joka kuvasi paljon kaikkea, luullakseni myös nuorisoa. Hänen arkistonsa on tietääkseni Hangon museon hallussa.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia