3.5.2016

Minkä merkkinen ja ikäinen perintökamerani on?

Mikähän kamera tämä on? Kamera on äitini isän peruja, sille on myös laukku. Mikähän voisi olla sen merkki ja kuinka vanha se on?

amanuenssi Maria Faarinen vastaa:

Kuvassa on laatikkokamera, jollaisia hyvin monet kameravalmistajat tuottivat markkinoille. Kyseessä on helppokäyttöinen ja huokeahintainen näppäilykamera. Näitä markkinoitiin jokamies-, nais- ja lapsikuvaajille arkisten tilanteiden taltiointiin.

Ossi Asikainen kirjoittaa laatikkokameroista Valokuvataiteen museon kamerasivustolla: “Osaa laatikkokameroista on vaikea tunnistaa, niissä ei ole valmistajan nimeä, joissakin se on piilotettu filmitilaan, toisissa hihnan alapuolelle jne. ” Kannattaa siis tutkia kamera tarkkaan, ettei siihen mahdollisesti merkitty valmistajan nimi jää huomaamatta.

Kamerasi muistuttaa huomattavan paljon Kodakin Brownie six-20 sarjan kameroita, esimerkiksi Hawk-Eye-Major 620 merkkiä, jota Suomessa myytiin nimellä Näpsä. Yhdennäköisyyden perusteella veikkailisin, että kyseessä on toisen valmistajan "oma versio" Kodakin suositusta mallista. Tämän tyyppisiä laatikkokameroita Kodak valmisti Britanniassa 1930-luvulta 1940-luvun alkuvuosiin. Otaksun että sinun kamerasi on samoilta ajoin. Tältä nettisivulta löytyy kuvat Kodakin Brownieista.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia