Kysy melkein mitä vaan valokuvasta – kuvan kanssa tai ilman! Mikäli kysymyksesi koskee valokuvassa esiintyvän rakennuksen, univormun tai vastaavan yksityiskohdan tunnistamista, osaavat kyseisten toimialueiden museot auttaa paremmin. Emme osaa tunnistaa kuvissa esiintyviä yksityishenkilöitä. Museot eivät myöskään anna hinta-arvioita.
Vastaus kysymykseesi saattaa löytyä jo kysy museolta -palvelusta, katso siis mitä on kysytty aikaisemmin. Suomen valokuvataiteen museon henkilökunta vastaa ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen noin viikon sisällä. Osa kysymyksistä vastauksineen julkaistaan nimettöminä ja toimitettuina näillä verkkosivuilla.
Lisää tietoa palvelusta.Missä oheiset kuvat on otettu?
Olisiko arviota, missä oheiset kuvat on otettu? Tiedossa on vain, että 4 henkilön kuvassa nuorempi nainen on Hanna Sirén. Hän oli syntynyt Pyhtäällä noin 1880-1890 ja oli nuorena palveluksessa ainakin Viipurissa.
Intendentti Anni Wallenius vastaa:
Näistä kuvista on melko vaikeaa vain kuvia katsomalla päätellä, missä ne on kuvattu. Eikö kuvien takana ole mitään tietoja esimerkiksi kuvaamosta? Cabinet Portrait -painatus pohjukepahvissa viittaa kuvaformaattiin, jollaisia tuotti suuri osa suomalaisista kuvaamoista, joten siitä ei vielä voi päätellä kuvaajaa, kuvaamoa tai kuvauspaikkaa.
On esimerkiksi mahdollista, että kuvat on otettu jossakin hotellissa, kylpylässä tai ravintolassa, ja ne on ottanut jokin ammattikuvaaja, joka on työskennellyt kesäkaudella tällaisessa kohteessa. Jälkimmäisen kuvan miljöö erityisesti tuntuisi viittaavan tähän suuntaan kukkaistutuksineen, aitoineen ja penkkeineen. Kuitenkin on myös mahdollista, että kuva on esimerkiksi jonkin kartanon puutarhasta.
Jos haluatte jatkaa asian selvittelyä, voisitte pyytää kommentteja vielä Facebookin vanhojen valokuvien ryhmistä. Visiittikortti-nimisessä ryhmässä on jäseninä visiittikorttikeräilijöitä, joista joku saattaisi tunnistaa kuvauspaikan, jos se on jokin tällainen puolijulkinen paikka kuten esimerkiksi hotellin puutarha. Myös Tempus fugit - vanhoja valokuvia -ryhmässä on jäseninä suomalaisia vanhan valokuvan keräilijöitä.
Kommentoi tätä kysymystä
Tulosta tämä kysymys
Katso mitä on jo kysytty
Kuukauden kysymys
20.3.2023Onko kukaan kuvannut 1800-luvun Lapissa märkälevytekniikalla?
Uusimmat kysymykset
Milloin kiiltäväpintaiset valokuvat tulivat markkinoille?
Miten vanhaa ison kuvakoon kameraa käytetään?
Miltä ajalta seuraavat kuvat saattavat olla?
Miten 1800- ja 1900-lukujen turuilla ja toreilla työskennelleet kuvaajat kehittivät kuvansa?
Mikä leima on valokuvapostikortin kääntöpuolella?