Kysy melkein mitä vaan valokuvasta – kuvan kanssa tai ilman! Mikäli kysymyksesi koskee valokuvassa esiintyvän rakennuksen, univormun tai vastaavan yksityiskohdan tunnistamista, osaavat kyseisten toimialueiden museot auttaa paremmin. Emme osaa tunnistaa kuvissa esiintyviä yksityishenkilöitä. Museot eivät myöskään anna hinta-arvioita.
Vastaus kysymykseesi saattaa löytyä jo kysy museolta -palvelusta, katso siis mitä on kysytty aikaisemmin. Suomen valokuvataiteen museon henkilökunta vastaa ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen noin viikon sisällä. Osa kysymyksistä vastauksineen julkaistaan nimettöminä ja toimitettuina näillä verkkosivuilla. Kysy museolta -palvelu on kesätauolla 23.6.–13.8.2023. Tauon aikana palveluun jätettyihin kysymyksiin vastataan elokuussa tauon päätyttyä.
Lisää tietoa palvelusta.Mikä leima on valokuvapostikortin kääntöpuolella?
Onko kuvan oikeassa yläkulmassa jonkun kuvaamon leima? Jos on, niin mikä kuvaamo mahtaa olla kyseessä? Kuvassa on lappeenrantalainen jalkapallojoukkue vuonna 1915.
Amanuenssi Leena Sipponen vastaa:
Kiitos kysymyksestäsi. Veikkaisin, että kyseessä on ennemminkin postikortin valmistajan logo, kuin valokuvaamon. 1900-luvun alussa kirjakaupoissa saattoi teettää postikortteja omista valokuvistaan.
En valitettavasti löytänyt postikortteja käsittelevistä kirjoista kyseistä logoa - usein kirjoissa keskitytään enemmän kuvapuoleen.
Kommentoi tätä kysymystä
Tulosta tämä kysymys
Kommentit (1)
Sirkku Dölle kommentoi: