8.3.2021

Osuusliike Voiman leipomon sijainti

Missä päin Tamperetta Osuusliike Voiman leipomo on sijainnut?

Marita Viinamäki vastaa:

Voiman leipomo sijaitsi pitkään Tampereen Järvensivulla.

Kun Osuusliike Voima aloitti toimintansa vuonna 1918 osuuskauppojen yhdistyessä, sen haltuun tuli kolme leipomoa, jotka sijaitsivat Tampereella osoitteissa Puuvillatehtaankatu 12, Pellavatehtaan Juhlatalo ja Juhannuskylä 120. Jo vuonna 1920 aloitti Järvensivulla neljäs leipomo, jonka toiminta kuitenkin lopetettiin pian ”huoneustopulan vuoksi”. Vuonna 1924 valmistui Tehtaankadulle Järvensivulle uusi leipomo. Koneellinen höyryleipomo teki entiset, pienet leipomot tarpeettomiksi. Leipomo, tai leipätehdas, kuten siitä monesti puhuttiin, oli toiminnassa Järvensivulla koko sen ajan, kun Osuusliike Voima oli olemassa.

Vuonna 1983 Osuusliike Voima yhdistyi lukuisten osuusliikkeiden suurfuusiossa OTK:hon ja E-Osuuskunta EKA perustetaan. EKA:n aikana Voiman vanha leipomo toimi ainakin Leipämestarit-nimellä. Leipomon toiminta Tehdaskadulla päättyi 1980-luvun lopulla.

Lähteet:

Tampereen osuuskauppaliike 25 vuotta. Tampere: Osuusliike Voima i.l. 1925.

Osuusliike Voiman toimintakertomukset.

Kansan Lehti, mm.  17.12.1987, 8.3.1988, 30.3.1989.

Osuusliike Voiman leipomo Tehdaskadulla 1920-luvun lopulla. Kuva: Työväenmuseo Werstas.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia